Olen pitkään aikonut tehdä blogin, en vain keksinyt mistä aiheesta. Tai oikeammin; en keksinyt minkä kaikista kymmenistä aiheista valitsisin.

En keksi vieläkään, joten kirjoitan kaikista. Enimmäkseen blogini koostuu varmaan ruokaohjeista, koira-asiasta ja vähän kaikista mielipiteistäni (joita kukaan ei oikeassa elämässä jaksa kuunnella, minulla kun on viehättävä tapa saarnata mielenkiinnon kohteistani tuntitolkulla sille raukalle joka uskalsi kysyä).

Lisäksi varmaan laittelen silloin tällöin kuvia joistakin teoksistani, ja ehkä intoudun joskus kirjoittamaan uskonnollisista näkemyksistänikin.

 

Olen parikymmpinen taiteeseen, noituuteen, leivontaan ja koiriin perehtynyt (hyvin täydentävät toisiaan nuo mielenkiinnon kohteet!) nainen. Elelen täällä pohjoisessa aviomieheni ja koiran kanssa.

Harrastan aktiivisesti erilaisia kuvataiteen muotoja, lähinnä maalausta, koirajuttuja ja kokeilevaa kokkausta.

Poliittinen ja uskonnollinen vakaumukseni tulee varmaan jatkossa selväksi, kunhan ehdin aiheesta kirjoittaa.

 

Kunhan opin tätä systeemiä käyttämään, saan ehkä jotenkuten järjestettyä kirjoitukseni omien aihepiiriensä mukaan, siihen asti blogi on todennäköisesti samanlaisessa kaaoksessa kuin päänikin.

 

Että tervetuloa vaan seuraamaan, kun yksi sekopää koittaa saada ajatuksiaan julki!