Aamulla oli kaikki hyvin, nyt vituttaa. Vai miten se meni?

 Jostain kumman syystä nyt illalla iskivät taas kivut. Kai tuota olisi pitänyt osata odottaa.

Viime viikonloppuna ystävättäreni kyläili meillä, oli hauskaa, ja oli mukava tavata hyvää ystävää pitkästä aikaa. Kuitenkin tuo sosiaalisuus väsyttää. Siis oikeasti, fyysisesti väsyttää. Laskeskelin nimittäin, että nukuin sosiaalisuuden jälkeen kahden vuorokauden aikana 33 tuntia!

 Olisi tietysti pitänyt arvata, että väsymys enteilee kipuja. No enpä arvannut. Nyt kuitenkin sattuu.
 Piti ihan pyytää miestä ottamaan valokuva selästäni, että näkisin onko selkäranka jotenkin enemmän oudosti vääntynyt kuin yleensä. Tuntui ja tuntuu siltä kuin selkäni olisi jotenkin aivan kummallisesti mutkalla, vaikka miten suorassa seisoisin tai istuisinkin.
 Polvet ovat taas vaihteeksi kipeät, etenkin oikea polvi kettuilee taas kunnolla (taisi nyrjähtää jossain välissä).
 Nilkat ja jalkapöydät näyttävät siltä, kuin niitä olisi hakattu lekalla. Ei niihin sen enempää satu kuin polviinkaan, mutta jostain on taas ilmestynyt mielenkiintoisia mustelmia. Jos niitä kauan tuijottaisi, varmaan löytyisi joitain salattuja kuvioita, sen verran kirjavalta näyttää.

No miksi sitten tuollainen otsikko? Ettei sitä vaipuisi aivan kohtuuttomaan itsesääliin ja synkkyyteen, pitää keksiä jotain positiivista. Tässäpä siis tämän illan kivat jutut:

1. Polven (sen nyrjähtäneen) mustelma näyttää vähän sydämeltä, ja punoitus ja turvotus siinä ympärillä on ikäänkuin puhekupla. Jotenkin herttaisen näköistä!

2. Peukalon alaosassa, ei kämmenpuolella, vaan sillä toisella, oli joku rakko, ja laastaroin sen aika tiukkaan pakettiin kun kirveli niin perkeleesti suihkussa. Onnistuin vahingossa teippaamaan sormen niin, että monta päivää vaivannut tyvinivel ei nyt vaivaakaan!

3. Leikin ledvalonauhalla ja sain pienen sähköiskun (johtui kyllä varmaan sohvalla pyörimisestä ja staattisesta sähköstä mutta kuitenkin!), ja päästin pienen itkun. Aika harvoin itken ihan noin turhasta, joten koira tuli heti tarkistamaan mikä on hätänä. Sain siltä arvokkaana lohdutuslahjuksena puruluun (hetkeksi lainaan)!

4. Sain myös kiukkukohtauksen miehelle, kun (vuokra-)asuntoomme on tulossa remontti, ja joku kieroutunut hullu on keksinyt, että laitetaanpa KULMIKKAAT kaapinvetimet! Tästä sitten kiukkuilin aikani, mutta mies antoi armollisesti anteeksi, minä kun olen nainen orava-aivoineni (ei se oikeasti siksi ollut reilu, se on muuten vain kiltti ja ihana). Positiivisena siis tuo anteeksianto.

5. Sain kiillotettua minua suunnattomasti häirinneen teräksenvärisen vedenkeittimen! Ne sormenjäljet eivät lähteneet, eivät sitten millään! Hieroin vähäisesti öljyä keittimen pintaan, ja pyyhin sitten normaalisti pesuaineella ja rätillä ne öljytkin pois. Ei ole enää sormenjälkiä!

 

Pienet on ilot, mutta jos sitä vähän tarkemmin miettii ja poistuu sieltä itsesäälin syvistä onkaloista, niin on murheetkin, pieniä siis.

Jotten antaisi itsestäni epärehellisen positiivista vaikutelmaa, olen kyllä päiväkirjan sutannut täyteen vittusaatanaa ja valitusta. Oikeassa elämässä tuntuu vähän tyhmältä ja lapselliselta mennä selittämään kaikille sydänpuhekuplan muotoisista polvioikuista (täytyy kyllä myöntää, että selitän silti, aina ei jaksa sensuroida), joten tämä blogi nyt on tällainen oikean elämän ja päiväkirjan välimuoto. Jollakinhan sitä on ihmisen itsensä pidettävä (melkein) tervepäisten kirjoissa.

Joka tapauksessa, ei ole sellaista yötä vielä nähty, etteikö Aurinko olisi joskus noussut.